tiistai 17. huhtikuuta 2012

Hyvän tähden mikä ilmavei.... irtoaminen!

Siis miten hitossa minulla on noin taitava pentu! Ei siis mitään järkeä! Menen treeneissä aina enemmän ja enemmän vaan sanattomaksi! Siis se hakee esteet jo ihan päätoimisesti, ei ole pitkään aikaan pitänyt tehdä focusharjoittelua, koska pentu hakee esteitä, eikä viipota niiden ohi. Mutta on se muutenkin kehittynyt ihan törkeästi hitsit vieköön! Se on niin taitava, niin taitava! Ollaan tehty jo vähän vaikeampia juttuja jo ja vähän pitempiä harjoitteita. Toistot olen kuitenkin pyrkinyt pitämään mahdollisimman vähässä, vaikka tuo toistoja kyllä kestäisikin vaikka kuinka ja paljon. Niin ja rimat meillä on nostettu jalaksilta nyt minikorkeuteen, siis mahdollisimman pieneen minikorkeuteen. Aloitetaan sillä treenaamaan sitä itse "hyppyä", ettei vaan pilistellä menemään räiskien rimoja.

9pvä agilityssä tehtiin tällaista!


Jätin koiran ykkösesteen taakse, menin ottamaan vastaan kolmosesteen taakse. Hienosti tuli kaikki kolme estettä, mutta sitten oli vauhtia niin maan pirusti, että hyvä, etten saanut koiraa päälleni. Tässä oli selvästi minun ohjauksessa vikaa. En ottanut koiraa haltuun esteitten jälkeen, enkä tarpeeksi selkeästi ilmoittanut, että nyt putkeen. Jätin siis "keilausliikkeen" pois, vaan sitten kun otin keilausliikkeen mukaan, niin johan alkoi toimia tämä homma. Sama ongelma oli myös seuraavaan putkeen lähettämisessä, mutta sitten kun minua piiskattiin omassa ohjauksessani, niin Brandyllä ei ollut mitään ongelmaa! Samperi että se on pätevä, hitsivieköön!


Tässä oli taas samaa ongelmaa putkeen lähettämisessä aluksi, mutta sitä hioessa taas kaikki toimi. Ja miten upeaa etenemistä 3-5 esteet! Se irtoaa niin päheesti! Kokeilin tätä myös siten päin, että itse olinkin putkien "takana" eli tuolla ns. selkäpuolella, ja sieltä ohjasin Brandyä putkeen. Oli hitsin haastavaa penskalle, mutta hoksasi kuitenkin mitä haetaan ja pari kertaa saatiin molemmat putket menemään hienosti pätkässä!


Tässä tehtiin aluksi ihan 1-4 esteitä. Brandyn estehakuisuus oli tässä ihan huippuluokkaa. Kakkosen lähetyksen jälkeen sain jo melko "rauhassa" edetä valmiiksi ohjaamaan nelosta, kun Brandy tuli melko itsenäisesti kolmosen ja siitä hienosti neloselle. Kun tämä toimi (tosin se toimi jo ensimmäisellä kerralla...) niin otettiin putket mukaan ja näissä käytin tuota "putken selkäpuolella ohjaamista". Vieläkin oli vähän hakemista, mutta harjoittelua harjoittelua! :)


Tässä sama mutta toisinpäin. Esin treenasimme 3-6 esteet. Hienosti teki! Ja sitten otettiin alun putket mukaan, "selkä puolelta" ohjaten. Tosi hienosti! Tosin jostain syystä kun putket otettiin mukaan, niin alkoi jonkinmoista "ryssimistä" tapahtua 5 esteellä, eli Brandy meni hienosti neloselle, mutta hakikin sieltä suoraan 6:lle.  Luultavasti minä olin liian edellä ohjauksessa ja minun olisi pitänyt olla enemmän "vetämässä" Brandyä vitosen läpi. Pari tosi hienoa kokonaan onnistunutta revohkaa saatiin aikaan. Niin pätevä jätkä!


Loppuun teimme vielä koko revohkan! Ekalla vetämällä kaikki hienosti, paitsi putkilla oli vähän säätöä, mutta muuten nappiin kaikki! On se niin pähee jätkä jo! Ehkä me tästä kehitytään, taino. Pentu varmasti osaa, mutta itsehän voin aina olla parempi :D

16pvä agilityssä sitten tämän näköistä!


Ihan aluksi tehtiin 1-4 ja sinne palkka. Ei mitään roplematiikkaa. Haki upeasti kaikki esteet ja minun ollessa kolmosesteen kohdilla ja huutaessa putkea, haki sinne tosi nätisti! Wautsi wau! Päätin sitten koettaa koko rataa, eli 1-7. En tehnyt mitään ohjauskikkailuja, eli koko ajan ohjasin "sisäpuolella". Mitä upeaa etenemistä ja irtoamista ja putkeen hakemista! Meni niin täydellisesti koko sarja, ettei paremmin olisi voinut mennäkkään. Koira haki jo seiskaa kun minä vasta kipittelin 5-6 välissä ja huusin estettä. Mun täytyy tosiaan saada näihin kinttuihin vauhtia! Tietysti olisin voinut kipittää jo 5-6 väliin kun koira on putkessa, mutta... en vaan sitten luota että se olisi tullut vitosta, kun minä olen jo sen ohi.


Tässä sitten. Tuo musta pläntti on se mistä Brandyn lähetin. Eli ykköselle kierto, siitä putkeen ja sitten kolmen esteen suora. Eikä taas mitään moitittavaa! Ei mulla ole kohta enää mitä kertoa treeneistä kun pentu osaa kaiken ja tekee niin hienosti! Pitäisi varmaan alkaa tekemään sellaista "hienosäätötreeniä", jossa koiran oikeasti pitää keskittyä mun ohjaukseen, eli sellaisia kikkailukuvioita, missä Brandyn pitää olla oikeesti mukana. Koska tää esteitten hakeminen näyttäs olevan jo kohtuullisen kuosissa.


Tämä se sitten olikin vähän haastavampi! Ensin yritin ottaa kokonaisena mutta tulin siihen tulokseen, että parempi ensin pilkkoa. Koska kun kokeiltiin kokonaisena, hienosti meni esteet 1-3, mutta kolmoselta se hakikin koko loppusuoran, vaikka minä pönötin A:n ja putken vieressä karjumassa "täällä" :D Ja 2-3 väliin tein persjätön. En varmasti olisi kerennyt valssaamaan ilman että olisin syönyt hallin kivituhka pohjaa rähmälläni. Aluksi Brandy ei ihan tajunnut persjätön jälkeen hakea "oikeaan käteen", mutta harjoiteltiin tätäkin ja alkoi sitten hienosti jo hakea. Mutta hitto että minunkin pitää kyllä juosta kovaa, että on mitään mahdollisuuksia keretä! Otettiin osana myös ihan 3-4, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Joten päätin pilkkomisen jälkeen ottaa 2-4. Nyt meni huomattavasti paremmin, vaikka Brandy meinasi hakea hyppysuoran toiselle, eli kaarroksesta tuli turhan laaja, mutta muuten hyvin. Otin vielä toisen kerran ja tämä oli jo ensimmäistä parempi. Kiinnitin omassa ohjauksessani huomiota etenkin rintamasuunnan kääntämisenä putkea kohti hyvissä ajoin ja keilausasentoakin pyrin pitämään mukana, mutta siinä vauhdissa tuskin oli ihan oppikirjan mukaista. Sitten koitettiin koko sarjaa sitten ihan alusta. Jostain syystä ensimmäinen este "pilasi" hommaa. Joko se antaa koiralle niin paljon vauhtia putkeen, etten kerkeä tarpeeksi miettiä omaa ohjaustani ja siksi homma kusee, tai sitten... en tiedä. Mutta jostain syystä Brandy ei taas malttanut 3 jälkeen kääntyillä putkeen vaan haki mieluummin koko suoran. Pilkottiin taas 2-4 ja jätettiin siihen.

Lopussa harjoiteltiin vielä rengasta. Rengas oli mini-medi korkeudessa ja sitä sitten imuttamalla harjoiteltiin. Kun siinä ei tuntunut olevan ongelmaa, niin otin ohjaamista mukaan. Ohjauksessa Brandystä oli kuitenkin kivempaa hypätä ketjujen välistä. No ei ainakaan kilinä ja räminä säikäyttänyt. Otettiin sitten uudestaan imuttamalla. Taas kun sujui, niin en imuttanutkaan ihan läheltä vaan vähän kauempaa ja sekin onnistui, joten uskalsin kokeilla uudestaan vielä ohjausta. Nyt onnistui paremmin ja Brandy meni siitä mistä kuuluukin. Tässä palkkasin nakeilla.

Sitten vielä vähän keppejä loppuun. Ihan muutama toisto. Ensin lähempää molemmin puolin ohjattuna ja sitten kauempaa ja vauhdikkaampaa. Yhden kerran hyppäsi keskeltä sisään, mutta muuten kaikki aivan nappiin!. Keppejä siis puolet ja ohjurit käytössä.

Kylläpä harmitti, etten ottanut treeneihin mukaan kameraa, koska nyt oli niin hienoja suorituksia, että niitä olisi kehdannut jopa julkaista. Ehkä ensikerralla.

2 kommenttia:

  1. Miun kyydissä olis vielä tilaa Napakan lauantain agimölleihin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tulossa!!!!!!!!! :) Koska Brandy on niin hieno että se on on päästävä näyttämään miten hieno on, vaikka omistaja ryssii minkä kerkeää :D

      Poista