perjantai 30. elokuuta 2013

On se vaan niin Best In!

18.8 aamusella mietin, että jaksanko kerätä luuni, pakata tavarat ja kävellä toiselle puolen joensuuta mätsäriin. Mietin myös, kumman koiran, vai kummankin kanssa sinne lähtisin. Sain kuitenkin vastauksen, sillä taivas heitti muutamaa pisaran vettä, eli siis Jussi jäisi kotiin.

Pakkasin siis tavarat, otin Brandyn mukaan ja lähdettiin käyskentelemään kohti ravirataa. Puolimatkassa pienimuotoinen ajatus putkahti päähäni.. VOI PER****, unohdin rokotustodistukset... En ehtisi enää hakea niitä, joten ajattelin, että käännyn vain takaisin kotiin ja jätän menemättä koko mätsäriin. Soitin kuitenkin äidilleni ja kyselin sijaintia, kävi kuitenkin ilmi, että ihana hyväsydäminen äitini hakisi rokotustodistukset minun kotoani ja toisi ne minulle. Käännyin siis takaisin raviradan suuntaan ja jatkoin matkaa. Pyysin ilmoittautumisessa, että voidaanko ilmoittautua (ettei ilmoaika mene umpeen) ja näytän rokotustodistukset sitten kun saan ne käsiini, onneksi tämä onnistui. Kaikkien näiden mutkien kautta päästiin siis lopunviimeksi osallistumaan mätsäriin.

Avointen punaisten 1


Saimme odotella kehävuoroamme ihan sopivan aikaa ja pariksemme valikoitui kaverin kääpiösnautseri, joka esiintyi erittäin hyvin. Brandy juoksuosuuksilla meinasi vähän kaahottaa ja seisottaessakaan ei oikein asentoa löytynyt nopeasti. Saatiin kuitenkin punainen nauha. Nauhakehässä Brandy esiintyi erittäin kivasti, joskin juuri meidän seisomisalustaksi tuli kunnon kiviröykkiö ja terävät kivet ihan selvästi tuntuivat Brandystä epämiellyttäviltä tassujen pohjassa. Pareja käteltiin pois tuon tuostakin, joten päästiin välillä vaihtamaan paikkaa pois terävien kivien päältä ja Brandykin tykkäsi täten enemmän esiintyä. Meidät valittiin sitten avoimien punaisten ykköseksi. BIS-kehään tiemme siis kävi.

BEST IN SHOW


BIS-kehässä sai seisottaa _pitkään_ jopa Brandy alkoi tylsistyä ja väsyä, joka todellakin näkyi esiintymisessä. Se ei omasta mielestäni ollut yhtään ryhdikäs. Juostessa vaihtoi helposti väärään askellajiin, joskin ravilla pysyessään liikkui hyvin kauniisti. Sinisten ja punaisten voittajat olivat kaikki samassa bis-kehässä. Koirakoita sijoiteltiin toinen toisensa jälkeen, bis kehän alkaessa en edes ajatellut kärkipään sijoituksia kun hienosti esiintyviä koirakoita oli niin paljon, vaan kun koirakot vähenivät kolmeen, hiipi mieleeni aate, että mahtaisiko se voitto irrota. Muutamien juoksukierrosten, tuomarien mietintähetkien ja seisomispönötysten jälkeen oli jäljellä minä ja Brandy, sekä oikein soma seisojapentu handlerinsa kanssa. Seisojapentukoirakko kuitenkin käteltiin BIS-2 joten... me oltiin Brandyn kanssa voitettu koko homma! Loistavaa! On se Brandy vaan niin hyvä pönöttäjä! Toinen tuomareista kävi minulle vielä erikseen sanomassa, että "sinulla on todella kaunis koira", joka lämmitti mieltä kyllä hurjasti.
Vaan mikä lämmitti Brandyn mieltä vielä enemmän, niin palkintojen joukosta löytyi meille oma agilityputki! Hiukan se on "halpisversio" ja lyhkäisen puoleinen, mutta eiköhän siitä saada jotain iloa aikaiseksi.


Brandyn ilme kun hän sai ikioman agilityputken!


tiistai 27. elokuuta 2013

Toko- ja agilitytuokio

16.8, minun yksi harvoista vapaapäivistäni! Varasin itselleni agilityvuoron poksin maneesilta, otin koirat ja lähdin käyskentelemään hallille.Onhan siitä jo puolisen vuotta kun viimeksi hallilla käytiin agilityn merkeissä.
Kävelyhän kestää täältä meidän uudesta kodista sellaisen 30min hallille 3/4 matkasta on asfalttia, mutta loput sitten metsätietä, jossa voipi irti laskea. (muutenkin täällä uuden osoitteen tietämillä harmittavan huonot lenkkireitit :/ Vieressä on kyllä metsäpläntti jossa uskaltaa irti laskea, mutta metsän kävelee ympäri 15minuutissa. Kauempana toki olisi, mutta sinne pitää kävellä 20min asfalttia myöten, ennenkuin tulee metsä vastaan. Täälläkin tosin huono pitää irti kun muita lenkkeilijöitä on niin paljon aina :( Siksipä suurin osa meidän lenkeistä on ollut viimeisen puoli vuotta oikeastaan hihnalenkkejä jossa sitten pysähdytään (joko tuohon lähimetsään tai viereiselle kentälle) juoksemaan ja olemaan irti. Harmillista vain, ettei koirat viitsi yhdessä juosta ja Brandyllekkin yleensä viskon keppiä/palloa/frisbeetä)

Hairahduin aiheesta. Siis niin. Päästyämme hallille Brandy kävi ihan hillittömillä kierroksilla. Se oli kuin viritetty jousi, joka vaan pomppi ja poukkoili hillittömästi sinne tänne. Se kyllä kuunteli tosi hyvin, mutta ei sitten keskittynyt yhtään omaan tekemiseen. Sen hyppytekniikka oli ihan hirvittävä, muttei kuitenkaan roiskinut rimoja. Tein tosi vähän mitään ohjauskuvioita valsseja pääasiassa muutaman takaaleikkauksen. Tehtiin jotain ihan helppoja hyppykuvioita, putkeen ja kepeille hakemista, irtoamista jne. Kontaktiesteitä en ottanut ollenkaan.
Kepeille hakeminen (ja ylipäätänsä tekeminen) oli vähän ruosteessa aluksi. Haki tosi paljon toiseen väliin ja saattoi lopettaa kepittelyn kesken. Loppua kohden taisi aivosoluissa raksutella, mitä kyseisellä esteellä kuuluu tehdä, koska loppua kohden paransi kun sika juoksuaan.

Tehtiin hommia 10min, pieni tauko ja toinen 10min, jonka jälkeen koira oli ihan väsynyt. Se kuluttaa tuolla turhalla kierroksilla käymisellä niin paljon energiaa että vaikka homma olikin kevyttä, se väsyi. Laitoin Brandyn häkkiin ja hassuttelin Jussin kanssa sillä aikaa. Vaan kun näytti siltä, että häkissä vuoroaan odottelevalla Brandyllä oli edelleen kieli polvissa ja hengitys yhtä tiheää kun saumurilla, otin vain muutaman valssikuvion loppuun ja päästin koiran vapalle ja aloin korjaamaan esteitä pois, koira sai höntsäillä vapaasti, vaikka tekemisenhalu olisi ollut vielä ihan tapissa. Syöksyi mm. putkeen kun rauhallisesti kävelin sitä kohti raivatakseni sen, ja pyöri siellä sisällä kun laitoin sitä kasaan... Noh.. Se ainakin tykkää hommasta.

Kun olin esteet raivannut, niin päätin ottaa vielä hiukan tokoa hallin viileydessä. Tosi pätevästi Brandy tekikin. Tosin äänenkäyttöä oli hiukan, edisti ja pokitti vähän seuraamisessa, mutta muuten oikein asiallista. Myös hyvät jäävät saatiin tehtyä.
Lisäksi, kun kerrankin oli tokoeste, niin harjoiteltiin sitten sitä AVOn tokohyppyäkin. Brandyllä tosin ongelmana nyt kovin oli, että se huonosti lähti esteelle yhdellä käskyllä, oli vissiin melko epävarma mitä tulee tehdä. Sen lisäksi jäi kovin lähelle estettä, josta sen on todella vaikea hypätä takaisin. Alettiin siis treenaamaan namialustalla tätä, että saataisiin vähän etäisyyttä esteeseen.

Tässä vielä pientä videokoostetta meidän tekemisestä


torstai 22. elokuuta 2013

Joensuun näytelmöinnit 10-11.8

Kotinäyttelyt! Ah kuinka luksusta! Ja kehätkin oli vielä lähempänä 11 molempina päivinä, niin ei tarvinnut keskellä yötä nousta reissuun.

Lauantai 10.8
Lauantapäivää mietin, että peruisinko, koska oli tullut tuomarimuutos ja uusi tuomari oli Elena Ruskovaara, jolla olimme käyneet n. ½v aiemmin, saaneet ERIn, ilman SA:ta ja tiesin paikalle tulevan kaksi urosta joista tuomari oli aiemmin tykännyt paljon, joten mietin, että onko reissu ihan turha ja hakea se sama tulos (eri ilman sa:ta) tai huonompi... No en sitten kuitenkaan perunut ja ajattelin ihan huvin ja urheilun vuoksi lähteä kehään juoksemaan.

Kannatti sitten loppujen lopuksi juosta. Nuo uroksia oli kaksi ja nämä olivat juuri ne tuomarin aikaisemmin tykkäämät ja saivatkin ERIt SA:n kera. Avoimia oli sitten kaksi, Brandy ja trikkiuros. Trikkiuros lähti kehästä H:n kanssa, koska oli tuomarin mielestä epäsporttinen. Brandy taasen sai sen ERIn ja sitten meille heilutettiin myös sitä vaaleanpunaista lipukkaa, eli sieltä se SA:kin pärähti, luonnollisesti tätä kautta sitten luokkavoittokin! Parasuroskehässä ei enää jännättänyt, koska tiesin nuorten urosten kurvailevan voittopalkinnoille, hiukan tosin eri järjestyksessä kuin olisin olettanut. Toisaalta harmitti jäädä kolmanneksi, koska cacibit ja sertit menivät paremmille, sertit etenkin harmittaa, sillä kumpikaan näistä nuorista ei enää sertejä tarvitse ja meille ne kyllä tulisivat tarpeeseen. No, ei parane itkeä kun paremmille hävittiin.

Arvostelu;
"Oikea tyyppi, hyvä luusto. Hyvän mallinen, maskuliininen pää. Pyöreät silmät. Hyvä kaula, lanne voisi olla tiiviimpi. Sopivat kulmaukset. Erinomainen vakaa ylälinja. Sujuva etenevä hyvä liike. Erinomainen käytös ja esiintyminen".AVO ERI1 PU3
Tuomarina Elena Ruskovaara

Brandy liikkeessä (c) Satu Anttonen
Sunnuntai 11.8

Lähdin näyttelypäivään melko luottavaisin mielin, sillä esitutkintani perusteella tuomari olisi saattanut tykätä Brandyn tyyppisestä koirasta. Mieleni muuttui seuratessani tuomaria, sen arvostellessa rhodesian koiria. Jakoi melko paljon ERIä, mutta SA:n sai sitten vain ihan muutama yksilö. Noh, josko se ERI sieltä meillekkin sitten vaikka irtoaisi. Toisin kävi. Samaiset nuo-urokset edellispäivältä olivat myös mukana, poistuivat kehästä ERI:n ja SA:n saattelemina, ajattelin, että ehkä meillekkin se eri sieltä kuitenkin tulisi. Varsinkin, kun edellispäivän trikkiuros sai EH:n odotin omasta mielestä tasokkaammalleni koiralle vähintään sitten sitä ERIä, vaan eipä tullut ei.... Tuomarin mielestä Brandy oli EH:n arvoinen. EH, ei minua harmita, ei ollenkaan, se on hyvä tulos. Se harmittaa, että minun mielestäni huonompitasoiset koirat saivat myös eh:t. Mielenkiinnolla haluaisin nähdä niiden arvostelut, että mikä teki Brandystä niiden "tasoisen", varsinkin kun koirat oli eri tyyppisiä. Kenenkään koiraa mitenkään väheksymättä, tämä on vain oma mielipiteeni, tuomarilla on varmasti omat syynsä ja mielipiteensä. Arvostelussa on muutenkin asioita, mitä en Brandyn kohdalta allekirjoita..

Arvostelu;
"2 year dog carring a nice coat. Nice size, good length of body. Balanced head. Would prefer cleaner bite. Would like more fill of muzzle. Steep in croup altought not enough angulations in rear. Prefer better shoulder place and more langback (?) of shoulder. Would be more cleaner on the move. Nice type, well presented."
suomennettuna. "2 vuotias koira, hyvässä turkissa. Hyvä koko, hyvä rungonpituus. Tasapainoinen pää. Toivoisin puhtaamman purennan. Haluaisin kuonoon enemmän täyteläisyyttä. Jyrkkä lantio, ei kuitenkaan riittäviä kulmauksia takana. Arvostaisin paremmin asettunutta ja kulmautunutta(?) olkapäätä. Olisi puhtaampi liikkeessä. Hyvä tyyppi, hyvin esitetty."
AVO EH1

Tuomarina John R Walsh, Irlanti.

Arvostelussa minua jäi mietityttämään puhtaampi purenta ja etuosan sekä liikkeiden moittiminen... Brandyllähän ei purennassa ole mitään vikaa, se on täydellinen saksipurenta. Sillä on kaksi alaetuhammasta pienempiä kuin muut, mutta ihan määreiden mukaisesti kuitenkin. Olisiko tuomari sitten voinut tarkoittaa kirjaimellisesti likaisia hampaita? Brandyllä kyllä on hammaskiveä, mutta ei kai sitä nyt niin huomattavaa määrää kuitenkaan ole? Lisäksi minun omaan silmään Brandyllä on ihan hyvä etuosa, toki tästäkin on eri mielipiteitä. Lisäksi liikkeissä ei minusta ole moitittavaa, koska näin pienen videopätkän jonka äitini oli kehästä ottanut, ja mielestäni Brandy liikkui hyvin. Siksi en itse allekirjoita kaikkia virheitä arvostelussa. Noh, itse toin koirani arvioitavaksi ja tämä oli tämän tuomarin mielipide, sitä kunnioittakaamme.

LA; AVO ERI1 SA PU3,     SU; AVO EH1 (c) Satu Anttonen