maanantai 7. toukokuuta 2012

Lähes täydellistä tottelevaisuutta!

No ei nyt ihan, mutta olin kyllä supertyytyväinen näihin treeneihin!

Pikkaisen makua ja oppia sovelsin Kidan mamman kirjoittamasta blogimerkinnästä. Joka oli varsin avartavaa tekstiä. Sovelsin tätä hiukan omaankin treenaamiseen tänään. Tänään koiralle huomautettiin väärästä toiminnasta, eikä "vaan" jätetty noteeraamatta. Näitä soveltamispaikkoja oli mm. seuraamisessa kontakti. Jos se tippui, huomautin koiralle mm. "murahtamalla". Lisäksi otimme liikkeen sitten uudestaan. Aika paljon tänään hinkattiin tuota seuraamista. Paikka oli tänään tosi hyvä, vaikka seuraaminen oli paikoitellen tosi hätäistä. Kontakti tippui aika vähän ja minusta treenien loppupuolella koira alkoi jo hiffailemaan mitä haetaan. Seuraamisesta on videota;

 Seuraamisvideo

Käytiin ennen treeniä reilun tunnin lenkki, jonka aikana Brandy myös päätti heittää talviturkkinsa (koirasta hävisi puolet "massasta" märkien karvojen myötä). Mentiin sitten läheiselle kentälle treenimään, häiriötä ei ollut oikeastaan ollenkaan.
 Viretaso oli mielestäni hyvä, joten en virittänyt koiraa yhtään lisää. Otettiin ensimmäisenä seuraamista. Ja tuossa yllä jo vähän kerroinkin miten tätä treenattiin ja mihin keskityttiin. Otin aika paljon pitkiä seuraamiskaavioita. Oli täyskäännöksiä, pysähdyksiä ja käännöksiä molempiin suuntiin. Ja tajusin myös että hitto, en ole koskaan seuruuttanut tuota koiraa juoksussa. Ohops! Kerran treenattiin tätäkin osiota. Noh, aluksi Brandy ei tajunnut yhtään, että pitää juostenkin seurata, imutin siis hetken, jonka jälkeen koira hiffasikin jo homman. Eli ei sen kummempaa. Voisi ottaa tuotakin "liikettä" seuraamiskaavioon mukaan, että oppii varmasti.

Seuraavaksi taisin ottaa. Jäävää seisomista? Mahdollisesti.  Ensin teimme ns. kuivaharjoituksia, eli pelkästään randomista liikkeestä stop. Tämä sujui oikein mallikkaasti. Joten siirryttiin liikkeeseen. Seuruu oli ehkä aavistuksen löysää, kun jätin takapalkan. Kokeilin siis siten, että en jättänytkään vaan otin pallon "mukaan". Nyt Brandy seurasi napakammin, mutta seisominen valui. Pysähtyi kyllä hienosti heti käskystä, mutta jäi valumaan. Oivoi. Mitäs nyt. Löysä seuraaminen vai valuva seisominen? Pitääkö niistä valita? No pari suht hyvää ja vähällä valumisella (askel tai kaksi) suoritettua kokonaista liikettä saatiin. Koira ei myöskään lähtenyt kääntymään kun palasin viereen. JES! Jossain on treeni näkynyt! Jippii!

Tässä välissä otin sitten luoksarin. Tosi hienoja luoksareita. Vauhdikkaita ja nättejä. Taino, sen verran fibaa oli, että tuli vähän turhan tiiviisti eteen ja minä sitten menetin tasapainoani, että jouduin tukiaskeleen ottamaan. Muuten niin nättiä, niin nättiä. Ja liikkeen perusasentokin onnistui muistaakseni lähes joka kerta. Yhteen taisin joutua sanomaan kaksoiskäskyn, mutta muuten oikein bueno!

Lisäksi otimme myös noutoa pitkästä aikaa! WAU! Pysyi tosi kauniisti vierellä kun heitin kapulan, käskyn annettaessa se meni vauhdilla kapulan luokse ja toi sen melko vauhdikkaasti myös takaisin! Upeaa! Vähän se toi sen vinosti eteen, mutta sitä korjaillaan sitten. Ja lopun perusasennotkin oikein näpsäkästi! Olin niin tyytyväinen penskaan, vitsin hitsit vau!

Sitten vielä jäävä maahan. Ensin otettiin maahan menon kuivaharjoituksia, eli liikkeestä randomisti maahan ja palkka. Tosi kivoja oli maahanmenot. Itse liikkeessä ei sitten ollut enää niin hienoja. Pari kertaa jäi puoli-istu-maahan asentoon. Eipä palkattu tällaisesta. Otettiin lisää kuivaharjoittelua. Ja saatiin sen jälkeen melko kiva onnistunut kokonainen liike.
Jäävästä maahan menosta on video;

Jäävä maahan meno video

Lisäksi otettiin vielä paikkamakuu. Kaiken tämän jälkeen, jotta maksimoitaisiin onnistumisprosentti kun koira on väsyneempi :D
Oikein hyvin meni. Kaksi minuuttia, 30sek välein palkaten. Välillä oli pientä häiriötäkin, kesti, vaikka vilkuili kovin. Kerran lörvähti kyljelleen, mutta kävin korjaamassa ja siitä 30sek ja palkka. Se alkaa varmaan jo hiffaamaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä :D Oikein tyytyväinen olin tähän paikkamakuuseen. Ja Emmin vinkkiä noudattaen, en palkannut villisti paikkamakuun jälkeen. Nameilla ja kehuilla vain.

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla, todella upea banneri. :) Ja somat päätähdet tietenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Banneri/otsikko joutaisi vaihtoon kun on jo vähän vanhaa materiaalia..

      Poista