lauantai 12. marraskuuta 2011

Mätsärikauden päätös.....

...eikä ollenkaan huonosti! Brandy repäisi ja otti sitten koko homman kotiin ollen pentujen SIN1 ja pesi sitten loppujen lopuksi kaikki muutkin ollen BEST IN SHOW. Minun pienenpienijätkä <3

(c) Satu L.



Tosiaan Brandyn maha on ollut nyt jo yli viikon ihan normi. Syö jo normaalisti pelkkää papanaa ja on muutenkin ollut jo normaali. Päätimpä siis päättää kotona istumisen ja treenaamisen ja lähteä ihmisten ilmoille. Ensin kuitenkin kävin taktisesti rannalla treenaamassa tokoa, lenkkeilemässä ja heittämässä palloa, että pennusta purkautuu se ylimääräinen energia sinne. Tämä oli vallan fiksu veto. Pennun silmät alkoikin kiilumaan innosta kun huomasi minun pakkaavan reppua ja ottamalla hihnan. Sen ilmeestä niin näki, että "NYT MENNÄÄN JONNEKKIN!!!!" Ja tosiaan kuten aina, kun lähdemme treenaamaan, niin odotamme Lauran kyytiä bussipysäkillä. Noh, kun pentu tajusi että mennään bussipysäkille, niin liinat kireäksi ja suurempi vaihde päälle. Bussipysäkillä odotellessamme sitten pyöri kuin väkkärä ja esitteli varmasti kaikki koirien tuntemat äänialat. Hassu lapsi. Sillä on vissiin ollut myös ikävä treenejä.
(c) Satu L.

Vaan nytpä ei lähettykkään varsinaisesti treeneihin, vaan otettiin suunnaksi ylämyllyn Jyrinkylä, jossa pidettiin mätsäri. Itselleni tämä oli varsin nostalginen kokemus, kun kävin ko. paikassa 6lk:n. Paljon oli paikka muuttunut. Mutta, muistelot sikseen. Paikanpäällä Brandy oli täynnä energiaa. Se pomppi ja hytkyili ympäriinsä.
(c) Satu L.
Vaan mentiin sitten kehään. Brandy oli tosi asiallisesti, seisoi ja juoksi hyvin. Tuomarin tullessa näpertämään, kysyi tuomari "säikähtääkö se jos tulen koskemaan". Hiukan taisin naurahtaa ja sanoa, että ei varmasti säikähdä :'D Brandy ei millään malttanut siinä tilanteessa pysyä aloillaan tai seistä. Sen mielestä olisi ollut paljon kivempaa kiivetä tuomarin syliin ja antaa pusuja. Onneksi se on noin reipas, vähän erilainen kun Jussi. Brandy esiintyi todella hyvin ja siksi olinkin vähän yllättynyt kun tuomari ojensi meille mustan (=sininen) nauhan ja parillemme, joka oli bordercollie, punaisen nauhan. Noh. ei se mitään.
Sitten odoteltiinkin nauhakehiä jokunen aika. Nauhakehässä meidän takanamme oli aggressiivinen valkoinenpaimenkoira. Brandy pelkäsi sitä aika paljon, mutta siitä huolimatta yritti parhaansa mukaan esiintyä hienosti. Ja kyllähän se esiintyikin! Tuomari sijoitti meidät SIN1!! Jeiii!

BIS -kehään kävi tiemme ensimmäistä kertaa! Saimme esiintyä ensimmäisinä, joten kiitorataa oli! Tosin en tiedä, että oliko se hyvä vai huono, koska pennun vauhti tuntui vaan kiihtyvän kierros kierroksen jälkeen. Pentu selvästi alkoi kuumumaan juoksemisesta, eikä enää oikein malttanut kuunnella ja kiskoi vain eteenpäin. Lisäksi paljon alkoi pentu myös laukkailemaan. Ja kehän jälkeen saimmekin kommenttia, että ei se ravannut paljon ollenkaan, tai vähintään toinen pää meni laukkaa ja toinen ravia. Nooh, pitää vielä harjoitella ja varmasti pentu alkoi olla jo väsynyt. Pentu kuitenkin oli todella hienosti, seisoi reippaasti ja nätisti, heilutteli häntää. Tuomarien tarkastelussa pentu tönötti tosi hienosti paikallaan, antoi hipelöidä ympäriinsa ja tuijjotti vain namukkaa.
6kk, 17,3kg 52,5cm
(c) Satu L.

Pian jäljellä oli vain minä ja Brandy, sekä pentujen PUN1 labbis. Meitä pyydettiin vielä juoksemaan ympäri, eikä mulla ollut minkäänlaisia toiveajatteluja edes olla 1. No toisin kuitenkin kävi. Tuomari ohjasi meidät ykköspaikalle ja tokaisi, että "te voititte!" Kyllä siinä riemu repesi ja pentu sai kehuja niin paljon! Tuomarit tulivat kättelemään ja tokaisivat, että "Vaikka se on pentu, niin teillä oli aivan upea yhteistyö". Kyllähän tuo mieltä lämmitti, vaikka juoksuosioissa meidän yhteistyö oli vähän hävyksissä.

Kehän jälkeen oli vielä arvontoja. Ja minulla oli pieni salainen haave, että voittaisin, koska jaossa oli Heli Kapasen-Lappalaisen hieronta tai vesiterapia lahjakortti. Nooo. Ihan kiva. Ensin vesiterapialahjakortti meni jollekkin toiselle, mutta tämä olikin jo lähtenyt paikalta, joten se arvottiin uudelleen. Ja kappas! Meillehhän se napsahti! Jussi pääsee siis uimaan ja jos samalla ottaisi sen hieronta-ajan! Kylläpä oli hieno mätsäripäivä! :)

5 kommenttia:

  1. Onnea!! Brandy näyttää jo ihan nuorelta mieheltä kuvissa :) Komiahan se on aina ollut, myö ja pojat tiedetään se :)

    VastaaPoista
  2. Niin ne lapset äkkiä kasvaa :'( Mut on kyllä teijjännii pojat oikein uljaita miehiä! Täällä on kohta varmaan pojat kaikki hännät tötteröllä ja rinnat rottingilla kun naapuruston ainuusta tytöstä kasvaa nainen ;D

    VastaaPoista
  3. Onnea! Piti ihan kmmentoida että ompas Brandylla ihan sairaan makeen väriset tan-merkit!! Upeat! Katsotaan jos ehtii messarissa tulla livenä vilkaisemaan. ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovin! Ja tulkaa ihmeessä sunnuntaina kattelemaan. Hihastakin saa nykiä, koen olevani ihan mukava :D Tosin jos nykimään tulee ennen kehää, saatan olla asteen verran hermostunut :D

    VastaaPoista