sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tilastoja ja kuvia

Koska minulla on vähän mälsää (taas) ja kello on näin paljon sekä minulla on läjä kuvia mitkä voisi tässä blogissa julkaista. Mutta sitten kun en tykkää julkaista pelkkiä kuvia, niin koska nyt on kuitenkin vielä vuoden alku, niin ajattelin tehdä pienen tutkielman tämän blogin tilastoista.

Brandyn aktivointi"temppu"; Jussin taluttaminen, toisinaan onnistui ja toisinaan... ei.

Mutta niihin tilastoihin.
Blogissa on ollut yhteensä kävijöitä 7 385
Eniten katseltu blogaus on ollut Haaste + on-off sohvatyynyllä, sitä on katseltu 191 kertaa.
Seuraavaksi katsotuimpana merkintänä tulee Treenipläjäys! 58:lla katselukerralla.


Eniten kommentteja on blogauksessa nimeltä Epäonnen viikko? 9:llä kommentilla.
Sivuista eniten katsottu on Brandyn sivu, seuraavaksi eniten ollaan kiinnostuneita minusta, eli sivusta Omistaja. Brandyn sivulla on käyty 340 kertaa, Omistaja -sivulla 292 kertaa, Jussin sivulla 206 kertaa.
Eniten katselijoita on ollut kesäkuussa 2011, silloin on käynyt 1 024 kävijää. Vähiten kävijöitä on ollut aloituspäivämäärän lisäksi huhtikuussa 2011, jolloin 123 kävijää.


Liikenteen lähdettä meillä on ollut eniten Agarwaen -blogin kautta, yhteensä 485. Seuraavaksi eniten liikennettä on tullut Google haun kautta, yhteensä 454. Seuraavaksi vanhan blogimme kautta 185. Ja sitten täytyy neljänneltä sijalta mainita Pyryn ja Onnin blogi, josta 150 vierailijaa.
Käytetyimpiä hakusanoja googlessa on ollut "Jussin ja Brandyn" 670 hakua, "brandy ja jussi" "jussi ja brandy" "hurtta fleecehaalari" 13 hakua. Meidät on löydetty myös hauilla ""lsd"", "hierojalla seisoo", "keppien treenausta pennuilla", "mistä voi ostaa tarvikkeita kun tekee koiralle näyttelyhihnan", "pentutarkastus dalmikselle", "hurtta vedenpitävä fleecehaalari" ja "noutajahihna", noin muutaman mainitakseni...





Eniten vierailijoita meillä on Suomesta, yhteensä 6 817. Seuraavana tulee Yhdysvallat 196, kolmantena Saksa  ja Venäjä 69 ja neljäntenä Alankomaat 45. Muita maita joista blogissa on vierailtu on mm. Ranska, Britannia, Ukraina, Viro ja Latvia. Tiedä sitten kuinka moni näistä on ns. botteja tai kierrätettyjä IP:tä.
Eniten käytetty selain on Firefox ja suosituin käyttöjärjestelmä Windows.

Erittäin mielenkiintoinen tietopläjäys!


Jos nyt jotain oikeaakin kertoilisin, niin koirat ovat olleet muutamaan otteeseen äidillä hoidossa, kun itselläni on ollut sellaisia menoja joihin koirat eivät ole voineet tulla mukaan tai ovat muusta syystä tarvinneet hoitopaikkaa. Brandyn äiti ottaa mielellään aina hoitoon, koska "se on niin helppo". Nojuu. Onhan se omalla tavallaan helpompi kuin Jussi. Sille ei tarvitse kuin laittaa panta ja hihna ulos mennessä. Sitä äiti voi pitää irti metsässä. Brandy on saanut pitkiä lenkkejä metsässä koirakaveri Aspin kanssa, joka on stabyhound narttu. Rälläävät kuulemma metsässä minkä jaksaavat, jonka jälkeen unet sitten maittaakin. Mitään aktivointia koirat ei äidin luona saa, mutta pitkiä reippailulenkkejä. Mitkä onneksi niille lyhyen aikaa riittävätkin.


Maitoparta :3

Ninja?
Lisäksi ollaan Brandyn kanssa aina lenkkien yhteydessä treenailtu hetki jos toinenkin tokoa. Ollaan vahvisteltu seuraamista, perusasennon hakemista, käännöksiä seuraamisessa jne. Uutena ollaan alettu harjoittelemaan jääviä. Maahan meno on melko vahva. Kokonaisena liikkeenä ei olla tehty. Nyt penskalla tosin joku aivopieru ja maahan meneminen on hidastunut hirveästi aiemmasta (siis noin niinkuin yleensä, ei pelkästään tässä jäävässä). Siihen siis lisää nopeustreeniä. Jäävä seisominen on vielä paaaaaaljon työn alla. Tarvitsee vielä minun hidastuksen, täpäkän käskyn ja vahvan käsimerkin (en tarkoita keskisormea :D). Takapalkka molemmissa jäävissä. Toimii todella hyvin! Seuraaminen tosin on takapalkassa todella hätäistä. Korjaantunee kun seuraaminen vahvistuu muutenkin.


Hylje rantautui Aavarannalle





4 kommenttia:

  1. Mistä noi tilastot sait tietää? :-O Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa bloggerin hallintapaneelissa on nappi "tilastot" sitä painamalla löytyy kaiken näköistä jännittävää! :D

      Poista
  2. Wau miten upea Brandy on! noi silmät ♥

    VastaaPoista