sunnuntai 26. tammikuuta 2014

PikkuJubba sairastaa

.....Vaikkei se nyt varsinaisesti missään näykkään, niin pieni Jussipussi Kebabrulla hiukan sairastelee. Onneksi Jubab on kuitenkin aivan oma pirteä itsensä, niin ei huoli ole ihan niin suuri.
Silti pikku Rulla kyllä onnistui säikäyttämään ihan kunnolla. Sen lisäksi, että Jussilla on silmät rähmäilleet nyt muutamisen päivän, joskin koko ajan vähenevään määrin, niin tuli hiukan muitakin sairasteluja nyt sitten.



Eilen, Lauantaina, olin ihan normaalisti lähdössä koirien kanssa päivälenkille. Oltiin kuljettu kotitien päähän, kun ihan sattumalta satuin katsomaan Jussia kun se pissasi. Pissaa roiskui puusta hiukan sivulle, valkeaan lumeen, se kiinnitti huomioni. Pissa oli kummallisen tummaa. No, kohautin olkiani ja ajattelin, ettei se ole mitään ja jatkettiin matkaa. No rupesin kuitenkin tarkkailemaan Jussin pissaamista ja pieni pelko alkoi hiipiä pikkuhiljaa mieleen. Sitten kohta, pissa oli aivan punaista. Verta. Siis pelkkää verta, ei edes verensekaista pissaa, vaan ihan punaista nestettä. Ehkä tiedätte sen tunteen kun tuntuu että sydän tippuu paikaltaan, sellainen minulle tuli. Paniikki alkoi pikkuhiljaa nousemaan, vaikka kovin yritin pysyä rauhallisena. Kaikkein pahimmat skenaariot piti tietysti käydä päässä läpi ja kyyneleet poskilla aloin sitten soittelemaan, että liikenisikö kyytiä, jotta päästäisiin mahdollisesti lääkärille.
Matkalla takaisin kotiin, Jussi vaikutti jotenkin tosi vaikealta ja se yritti pissiä useaan eri kohtaan, joskin pissaa ei tullut, tai tuli ihan pieniä tippoja. Välillä verensekaista pissaa ja välillä pelkkää verta. Kotiin päästyäni soittelin sitten päivystävälle, joka sanoi, että voidaan toki tulla näytille.
Äitini tulikin minua pian hakemaan ja suuntasimme Jari Ahon klinikalle. Joskaan Aho ei itse päivystänyt, vaan paikalla oli eläinlääkäri Heikki Silvennoinen. Varsin mukava henkilö, hyvin varma, mutta samalla rauhallinen otteissaan. Kopeloi Jussia lävitse ja mittasi kuumeen. Lämpö oli normaali. Pieni huuto pääsi Jussilta jo kun kuumemittari lykättiin takapuoleen. Voitte siis vaan kuvitella minkälainen huuto oli, kun lääkärisetä sormen tunki samaiseen paikkaan ja tyhjensi anaalit. Toinen anaali oli täynnä sellaista tosi paksua mössöä. Mutta ei niissäkään nyt mitään sen kummempaa lääkäri havainnut. Ainut minkä lääkäri löysi, oli hiukan turvonnut eturauhanen.
Lääkäri katsoi pyynnöstäni myös samalla Jussin silmät. Hänen mielestään niissä ei varsinaista tulehdusta ole, mutta ärtyneet kuitenkin.



Jussi sai niskaansa kaksi piikkiä. Toinen antibioottia mahdolliseen tulehdukseen virtsateissä ja hormonipiikin rauhoittamaan turvonnutta eturauhasta. Lisäksi Jussi sai antibioottikuurin antibioottia nimeltä Synulox 40mg (2tablettia 2x pvä, kuuri loppuun (30tablettia)) ja silmiin lääkettä nimeltä Fucithalmic 10mg/ml (1 tippa 2x pvä viikon ajan). Lääkäri sanoi, että turvonnut eturauhanen/tulehdus virtsateissä voi johtua hyvinkin näistä kylmistä keleistä mitkä ovat nyt vallinneet, tai sitten Jussilla alkaa keski-iän miehuuden ongelmat. Mikäli tosiaan oireet uusivat ja tuntuvat johtuvan eturauhasesta, niin lääkäri sanoi, että silloin fiksuin vaihtoehto on leikata pallit pois.
Pallien pois leikkaaminen ei olisi mikään ongelma. Olen sitä muutenkin miettinyt aina ohi mennen, kun ei Jussi niillä nyt varsinaisesti mitään tee. Ainut mikä asiassa on mietityttänyt, on se, että entäs jos tekisikin mieli viedä Jussia joskus vanhuuden päivillään näyttelyyn? Mutta nyt jos kassit joutuvat lähtemään tuon eturauhasen takia, niin siihen ilmeisesti saisi sen ell. todistuksen, jotta pääsee käymään näyttelyissä. Mutta katsellaan nytten. Ei se maailmaa kaataisi mikäli ei päästäisikään Jussin kanssa enää näyttelyyn.


Onko kenelläkään omakohtaisia kokemuksia/muuta tietoa tästä samaisesta vaivasta ja sen takia kastoroimisesta?


3 kommenttia:

  1. Oivalla alkoi eturauhanen vaivaamaan noin pari vuotta sitten. Ensimmäiset oireet olivat, että kun koira innostui esim. meidän tullessa kotiin, lattialle tippui peniksestä verta. Eikä tosiaan ihan vähän vaan aivan kunnon lätäköitä. Eläinlääkärillä todettiin peniksen pää pahasti tulehtuneeksi, ja nakattiin antibioottia. Penis ei ottanut parantuakseen, ja antibioottia määrättiin useita kertoja peräjälkeen. Seuraavaksi Oivalle tuli anaaliadenooma, jolloin sille myös tehtiin perusteellisempi tutkimus jossa selvisi että eturauhanen on suurentunut ja nämä peniksen sekä peräaukon ongelmat ovat lähtöisin eturauhasongelmista. Pohdittiin leikkauskastrointia, mutta päädyttiin eläinlääkärin kanssa siihen, että koska Oiva heräsi edellisen kerran rauhoituksesta tosi hitaasti, voitaisiin kokeilla lääkkeellistä kastrointia. Alettiin siis syöttämään viikon mittainen Ypozane-kuuri viiden kuukauden välein, ja tulehdukset ovat pysyneet poissa sen jälkeen. Sinänsä leikkauskastrointi olisi ollut paljon parempi vaihtoehto, ei tarvitsisi loppuelämän ajan pohtia noita lääkeasioita ja varailla aikaa lääkärille niiden takia, ja jos Oiva olisi nuorempi niin olisin ehdottomasti leikannut sen, mutta nämä lääkkeetkin kyllä ajavat asiansa. Meillä toisaalta on myös eri tilanne sikäli, että Oiva on sekarotuinen eli sen kanssa ei luonnollisestikaan näyttelyitä kierrellä.

    Tsemppiä, mihin päädytkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon teidän kokemuksen jakamisesta! Ihan tosiaan uusi juttu tämä meilläkin, eikä ole edes varmaan vielä, että onko se 100% varmuudella se eturauhanen mikä tuon verivirtsan aiheutti. Kuitenkin näin etukäteen ihan kiva kuulla kokemuksia, kun oireet kuitenkin siihen viittasi. Ja mikäli oireet uusii, niin mennään tosiaan lääkärille vähän paremmin asiaa selvittämään. Ja jos varmistuu, että vika on siinä eturauhasessa, niin kyllä se leikkaus on edessä. Koiran parhaaksi kuitenkin. Meillä tuolloin päivystyksessä lääkäri tutki peniksenkin, ja se oli ihan siisti.

      Poista
  2. The more channels, the more games.
    Ruby888 Our online casino site. Has been updated regime. From the casino in foreign countries. It's like a representative who brings you enjoyment and convenience for endless hours. Call it in your hand that it is. We have made you comfortable. It does not make you have to spend a lot of time traveling to play online gambling games to the casino. We have games. Called the most popular casino games in your hands. And how to play for newbies interested. By developing systems that are designed to play online gambling games with ease. You can access it from your mobile phone. No need to download any application. Then you can play online games with us unknowingly. Just have internet, you can play anywhere, anytime. With great value betting games. We also have jackpots that will give you a lot of money if you are interested in being part of our online gambling games. IBCbet

    VastaaPoista