maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 ja vuoden 2012 tavoitteet

Koska minua ei nukuta, niin tehdään "tälle päivälle" kolmaskin blogipäivitys. En tee tästä mitään hirmuista muisteloa, niinkuin monet ovat tehneet. Minä olen siinä todella huono! Kertoilen vaan pääpointteja ja tavotteiden toteutumisesta koottuine selityksineen. Kirjotusvirheistä en toki vastaa enää tähän maailman aikaan (klo 02.02).

Tavoitteet Jussille vuodelle 2011
Olin kirjoittanut blogimerkintään Jussille seuraavaa;
"Suunnitelmissa tälle vuodelle siis mätsäreissä ja näyttelyissä pyörimistä sekä agin jatkamista ja mahdollisesti möllikisat."

Toisaalle olin kirjoittanut;
"
Näyttelyissä tavoitteena
- Jos nyt jostain ERI meille napsahtaisi, ja hyviä arvosteluja tietenkin
- Pieni salainen toivomus olisi myös SA, mutta se tulee sitten lepsulta tuomarilta. Ei varsinainen tavoite, haave lähinnä.
- Pöytäkäyttäytymisen harjoittelua
- Juoksemisen ja vapaana seisomisen harjoittelua
- Mätsäreitä monta monituista.

Agility
- Jatkoryhmään pääsy keväällä
- 2-4 möllikisaa?
- Mahdollisesti loppukesästä virallisiin sähläämään. Ja jos ainakin tulos saataisiin, ettei menisi hyllylle.

Muuta
- ei mitään erikoisia, jotain temppuja ja sähläämistä.
- Lihaskuntoa, massaa, paljon ihmis- ja koirakontakteja
- Uuden perheenjäsenen hyväksyminen
"

Tarkastellaampa siis hiukan lähempää...
Näyttelyissä tavoitteena oli
- Jos nyt jostain ERI meille napsahtaisi, ja hyviä arvosteluja tietenkin

Eipä herunut ERIä, ainoastaan EH pieksämäeltä Harto Stockmarilta, aivan hirvittävällä käytöksellä. Jos olisin päässyt itse esittämään, niin koira ei olisi varmasti panikoinut niin paljoa, niin olisi saattanut ERI napsahtaakkin. Tällä kertaa näin.
- Pieni salainen toivomus olisi myös SA, mutta se tulee sitten lepsulta tuomarilta. Ei varsinainen tavoite, haave lähinnä.
Eipä täten näkynyt myös SA:ta...
- Pöytäkäyttäytymisen harjoittelua
Itseasiassa aika vähän tätä loppujen lopuksi harjoiteltiin... Pari kertaa pidettiin reenejä porukalla ja sitten mätsäreissä... Pikkasen takapakkia otettiin tuolla pieksämäellä silloin...
- Juoksemisen ja vapaana seisomisen harjoittelua
No juoksentelua ei juurikaan harjoiteltu. Vapaana seisomista kylläkin. Oppi varsin mallikkaasti seisomaan edes jotenkuten edustavasti vapaana.
- Mätsäreitä monta monituista
No eipä niitä mätsäreitäkään nyt tullut kierrettyä kuin 6kpl, vaikka paljon enemmän olisi ollut tarjolla. Kaikki mätsärit ilman sijoitusta. Niin hyviä kuin huonoja suorituksia joukossa.
Agility
- Jatkoryhmään pääsy keväällä
Taidettiin änkeytyä jatkoryhmään kesän alussa. Treenailtiin syksylle ja sitten Jussi jäikin epämääräisen epämäärättömälle tauolle haluttomuutensa takia. Sitten treenailtiin silloin tällöin.
- 2-4 möllikisaa?
Ei tullut möllejä ei. Ensinnäkin päästiin niin myöhään ryhmään. Sitten rikoin jalkani. Ja sitten ilmentyi tämä Jussin haluttomuus. Möllit siis jäi...
- Mahdollisesti loppukesästä virallisiin sähläämään. Ja jos ainakin tulos saataisiin, ettei menisi hyllylle.
Eipä sen suuremmin virallisiinkaan menty sitten :D
Muuta
- ei mitään erikoisia, jotain temppuja ja sähläämistä.
Tulikohan meille mitään uutta. No ainakin jotain sähläilimme. Kävimmehän toki muutaman kerran kokeilemassa jälkeä. Kävimme koiratanssikurssin. Onhan siinä jo jotain kerrakseen! Koiratanssi etenkin oli tosi kivaa vaihtelua sekä minulle, että Jussille!
- Lihaskuntoa, massaa, paljon ihmis- ja koirakontakteja
Lihaskunto ja massa... Eh... No hupsista. Tähän minulla ei oikeasti ole edes hyvää selitystä. Ei vaan tullut...tehtyä. Pari kertaa käytiin pyörälenkkeilemässä.. Eipä juuri kummempaa. Ihmis- ja koirakontakteja tuli kuitenkin varmasti senkin edestä sitten. Käytiin monilla reissutuksilla, tapaamisissa ja juhannuskin meni koiraisissa merkeissä. Tämä vuosi oli kyllä äärimmäisen hyvä kontaktivuosi. Suurin kiitos siitä kuuluu ns. JNS-Vip teamille, eli Team. Laura & Minttu, Meela, Team Emmi & Toivo, Team Ansku & Bogi ja Team Anna & Hupsis.
- Uuden perheenjäsenen hyväksyminen
Tämä sujui paremmin kuin hyvin. Otettu lapsoinen hyvin vastaan, eikä minkäänlaista mielenosoittamista ole esiintynyt. Nyt tosin kun pentu vetelee jo nuorisoiässä, ei Jussi oikeen jaksa sen koheltelua katsoa. Vaikka vastahan nuo tuossa olohuoneen matolla nuhjusivat omaa leikkiään.

Tiivistettynä siis.... tämän vuoden tavoitteet ei ehkä menneet ihan  niin nappiin kuin ne olisi pitänyt mennä. Etenkin agi ja näyttelypuoli ryssiintyi aika tyylikkäästi. Mutta toisaalta paikkailtiin niitä sitten erittäin pätevästi juuri esim. jäljellä (yritettiin ainakin!!) ja koiratanssilla.

Rinolle olin rustannut seuraavaa;
"Rino vanhuksen osalta melko auki suunnitelmat, riippuen voinnista, niin mahdollisesti yhdet tai kahdet mätsärit"
Ja tämän kohdalla tultiin siihen tulokseen että pappa jää nyt kaikesta rilluttelusta eläkkeelle. Se ei yksinkertaisesti enää jaksa pitkää ja touhukasta päivää. Niinpä pappa kävi yksissä mätsäreissä ja 12.3 ura päätettiin huipulla kun tuloksissa seisoi SIN BIS3!

Brandylle ei tavoitteita ollutkaan rustattu vuodelle 2011. Pieni paimenlapsi kotiutui juhannuksen tienoolla ja siitä lähtien siitä on yritetty koulia kunnon koirakansalaista. Pari menestyksen virstanpylvästä kuitenkin on tullut kun 12.11 Brandy oli ylämyllyllä järjestetyssä match showssa pentujen SIN1 ja loppupeleissä koko mätsärin BIS1! Seuraava näyttelykoettelemus olikin sitten 4.12 helsingin voittajanäyttelyssä, missä Brandy oli upeasti VSP-pentu!! Ollaan myös ahkerasti tokoiltu ja se on omasta mielestäni oikein hyvällä mallilla. Nyt eikun vain sitten lisää hinkkailemaan ja kohti vuotta 2012 ja tavoitteita! :)

Jussin vuoden 2012 tavoitteet;
- Näyttelyitä pari ainakin 1 ERI? SA taas unelmana.
- Mätsäreissä pöytäharjottelua ja varmuuden lisääminen
- Koiratanssin jatkaminen (möllit/kisat?)
- Agin harrastuspohjainen jatkaminen (muutama mölli?)
- Hiotaan noita ALOn liikkeitä taino oikeestaan niitä epäolennaisia asioita ja sitten josko möllit kesällä.

Brandyn vuoden 2012 tavoitteet; 
- ALO liikkeet kuntoon ja ainakin mölleihin jos en kisaamaan asti vielä uskaltaudu.
- Agin jatkaminen, jatkoryhmäytyminen (loppuvuodesta möllit?)
- Näyttelyissä pyöriminen, ERI SA? Junnusertejä?
- Mätsäreissä pyöriminen ja harjoittelu.
 - VEPE?
- Haku?

Rinolle ei sen kummempia tavoitteita. Toivonmukaan papparainen mahdollisimman terveenä pysyisi ja jaksaisi olla ilonamme vielä tämän vuoden (ja siihen vielä pari vuotta lisää!).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti