Uutena vuonna oltiinkin sitten jo kotona vaikuttamassa. Suunnitelmana oli sitten juhlistaa Lauran luona ylhäisessä Noljakassa koiraporukan kera, jotta kenenkään ei tarvitse jättää koiriaan yksin, laittaa niitä hoitoon tai missata juhlintaa. Itse kun en esim. halua koiriani äidille viedä uudeksi vuodeksi hoitoon, sillä siellä on Rino, joka pelkää kuollakseen raketteja. Enkä halua pelon tarttuvan omiin koiriini.
No joka tapauksessa. Lähdin koirineni kävelemään kohti ylhäistä noljakkaa ja kun minä en ollut tajunnut katsella kelloa, niin kappas kepposta kun kello sattui lyömään 18 kun olimme puolivälissä matkaa. Ja siitähän se ryske sitten alkoi. mm. viereiseltä kentältä lähti ensin yksi iso raketti. Molemmat koirat säikähti pamausta, mutta eivät ns. tiedostaneet sen lähdettä ja jatkoivat reippaina eteenpäin. Itse en noteerannut asiaa ollenkaan. Samaiselta kentältä lähti sitten melkein heti perään toinen iso raketti. Pojat säikähtivät taas, mutta tällä kertaa hoksasivat myös siitä tulevan valon ja räiskeen. Sitä ne sitten säikähtivät enemmän. Molempien hännät laskivat, kummallakaan ei koipien väliin, mutta eivät olleet ylhäälläkään. Jussista tuli höyryveturi joka veti eteenpäin, kun taas Brandy tuli minun jalkojen lähelle kävelemään ja vilkuilemaan taivaalle odottaen sen rysähtävän niskaan.
Kumpikaan koirista ei kuitenkaan menettänyt toimintakykyään ja kuuntelivat mm. käskyjä, ehkä hiukan ns. hätäisesti ja turvaa hakien, muttei missään tapauksessa paniikissa olleet kumpikaan.
Lauralle kun päästiin, niin ulkona oleva ryske unohtui tyystin. Molemmat käyttäytyivät oikein siivosti kylässä.
Välissä kun ulkona käytiin, niin vieressä taas ryskättiin. Molemmat tekivät tarpeensa ja olisivat sitten sisälle halunneet lähteä. Muu porukka sitten jatkoi koirineen ja myö mentiin takaisin sisälle. Sisällä Brandy hakeutui pöydän alle istumaan ja hetken läähätteli. Rauhoittui sitten sinne nukkumaan. Muiden palatessa vielä leikittiin hetki ja sitten käytiin nukkumaan.
Kotiinpaluumatka meni oikein hyvin. Ei ryskännytkään enää niin paljon, mutta vähän Brandy ehkä odotteli, että millon taas räjähtää.
Seuraavana päivänä (eli tänään) Brandy on ollut ulkoillessa ihan normaali. Vähän vilkuillut taivaalle ja kirkkaita kohteita (esim. katulamppuja), mutta muuten reipas. Sisällä ollessa mattimyöhäiset räjäyttelivät viimeisiä paukkujaan. Niihin ei juuri noteerannut vaikka minulla oli ikkuna auki. Yhteen havahtui unestaan, kuunteli korvat tötteröllä ja käänteli päätä, mutta kävi sitten takaisin nukkumaan. Jussikin hiukan niitä kuunteli, mutta ei erityisemmin stressaillut.
Hiukan ehkä yllätyin Jussin pelkäämisestä, sillä viime vuonna ei pauketta pelännyt vaikka vieressä ryskäsi.
Sellaista meille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti