sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Onnea Rino!

Rinoa voi onnitella kahdesta syystä!
Ensinnäkin meidän papparainen täyttää 15.3 tiistaina 11v!! Hän on jo pappa niin <3
Muuten ihan hyvinvoiva pappa, mutta selkä on reistaillut, jäykkyyttä tullut ja esim. ylösnouseminen on toisinaan vaikeampaa. Myös rasvapatteja on tullut lisää ja jotkut niistä tuntuu vain kasvavan. Myös korvatulehduksia (=hiivaa) on ollut nyt todella usein. Mutta muuten pappa on oikein virkeä ja elämäniloinen!

Sitten voin kertoa tästä toisesta syystä.
12.3, eli eilen, oli match show tiedepuiston parkkihallilla. Suuntasimme nokat sinne kera molempien koirien, Jussin ja Rinon. Äiti lähti mukaan naulakoksi.
Odottamista oli jonkun verran ennen omaa vuoroa ja veteraanit olivat vielä viimeisenä. Molemmilla koirilla oli tuomarina Piia Takkunen.
Jussin kanssa mentiin kehään ensiksi. Jussin parina oli kääpiösnautseri Wilma ja olimme A-pari, eli pitkästä aikaa esiinnyimme "ekana". Jubaba esiintyi mielestäni ihan hyvin, juoksi reippaasti ja ryhdikkäästi, ainoastaan seistessä oli vähän valju. Liekkö johtui siitä että saattoi aavistuksen palella. Pääkallofleece meillä kuitenkin oli päällä.
Pöydällä Jussi oli melko ok. Väisti aika paljon, mutta antoi todella hyvin katsoa hampaat ja tutkia muutenkin läpi.
Jussille annettiin punainen nauha, josta olin hiukan yllättynyt.
Jatkokehässä Jussi esiintyi edelleen tosi kivasti ja nyt seisominenkin oli aavistuksen näpsäkämpää, vaikkei hyvää vieläkään. Juostessa meinasi aluksi kiskoa edellä menevän perään, mutta eipä muuten mitään ongelmaa. Menestystä jatkokehässä ei kuitenkaan tullut eli Jussin saldona PUN ei sij.
Sitten olikin Rinon vuoro. Rinon parina oli walesinspringeri Reetu.
Rino esiintyi tapansa mukaan todella upeasti. Pönötti hienosti seisoen ja juoksikin tosi kivasti. Antoi tutkia kivasti, vähän ihmetteli, että mitä ventovieraat ihmiset tulevat lääppimään, mutta kun nakkia nenän edessä heilautti, niin unohtui tyystin kaikki muu. Rino sai sinisen nauhan.
Sinisten kehässä oli kolme koiraa. Rino, bichon Piki ja joku kolmas. Rino esiintyi edelleen todella upeasti. Ensin tälle jollekkin koiralle ojennettiin ruusuke, hän oli siis tullut kolmanneksi, sitten tuomari sanoi meille, että teille en anna mitään, koska te menette BIS-kehään! Rino siis oli voittanut siniset veteraanit!! Fiilis oli kyllä siinä vaiheessa jo ihan katossa! Meidän papparainen oli menossa BIS-kehään!!
Bis kehässä Rino alkoi jo ihan huomattavasti väsymään, se ei olisi enää jaksanut keskittyä ja sitä alkoi ärsyttää esim. se ettei sille syötetty nakkia nonstoppina. Väsymystään se osoitti lähinnä haukkumalla. Muuten Rino esiintyi todella hienosti, jaksoi vielä seistä edustavasti, mutta juoksu oli sitten vähän laiskahkoa. Olin jo varustautunut, että neljänneksi tullaan, eikä se haittaa mitään. Mutta sitten neljännelle sijalle osoitettiin leonbergi ja me olimme kolmansia! Eli Rinon saldo siltä päivältä SIN BIS3!!! UPEA PAPPA!
Palkinnoksi saatiin ruusuke, pokaali, pussi pedigreen ruokaa, jotain koiranamuja, lippulappusia ja 5€ lahjakortti mustiin ja mirriin.
  

Lisäksi sain kennelliitolta Jussin eläinlääkäritodistuksen katkenneesta ja poistetusta vas. alakulmahampaasta. Ikävä kyllä, tuon käsialan tunnistaminen on sellaista ydinfysiikkaa, etten kaikkea saanut käännettyä, mutta tässä se mitä sain tulkituksi:
"C1 (jotain) (jotain) poistettu. Rtg -kuvasta näkyy valtaosan väliposkihampaita puuttuvan, osa ovat maitohampaita."

2 kommenttia:

  1. Tosi paljon onnea Rinolle menestyksestä ja Jussille myös! Hännänheilutukset Raipelta! ^^

    VastaaPoista
  2. Suuronnittelut Rino-papalle! Hieno homma :)

    VastaaPoista