lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ei mitään ja agilityä sekä näyttelytreeni!

Huhhuijjakkaaa! Mitäköhän kaikkea jännää taas!
Ei olla hirveesti mitään sen kummempiä hommailtu. Jussi tietysti ihan kikseissä nyt kun on alkanut säät lämpenemään, eikä tartte niin paljon vaatetustakaan! Jonkun verran ollaan tokohommiakin väsäilty ja ei kerpsunteles kun on ollut koira niin liekeissä. Tosi kivasti seuruussa pitää kontaktia, edelleen pitää pientä sopivaa turvaväliä mun jalkoihin, vaikka perusasentoon tulee kyllä kivasti ihan tiiviinä. Ja ulkona perusasennossa seisominen on sallittu, koska...noh.. en usko, että kauhean moni tahtoisi paljasta takamustaan ihan mihin tahansa laskea ;)
Nyt vaan ootellaan kesää, että päästään nurmelle harjottelemaan mm. liikkeestä jäämistä. Sisällä (tolla mun nanomillin kokosella olohuoneen matolla) "jäävät" onnistuu jotenkuten. Estehyppyäkin olisi joskus kiva koittaa. Pitää varmaan MinttuLauraa tässä asiassa härkkiä.
Mutta joo, on tässä tapahtunut ihan oikeitakin! mm. espooreissu!
.
Tosiaan Espooseen isän luokse kylään suuntasimme Jussin kanssa maanantaina (7.3), hyvin tuli juttuun vieressä istuneen mieshenkilön kanssa junassa, ei arastellut koira yhtään. Ja myös tämän miehen syliin olisi ollut tosi kivaa mennä.
Mutta varsinainen toiminta tapahtui sitten tiistaina, kun olin hoksannut, että harjisporukka (mukaanluettuna Jussin kasvattaja) pitävät agilitytreenin, joka tosin on omatoiminen, eli ei ohjattu. Meillä kun agiliidosta on jo sen verran hyvä aika, niin pyysin päästä mukaan verestämään sekä omaa, että koiran muistia.
Itse olin todella innoissani tästä mahdollisuudesta!

Teimme Jussin kanssa ihan helppoja juttuja ja muistelimme esteitä. Esteissä pidin esterimat medikorkeudessa, koska kyllä tuo nyt loppujen lopuksi taitaa mediksi mennä.
Aika paljon harjoiteltiin Jussin kanssa putkihommia ja putki-este sarjaa. Välillä oli Jussilla putkeen hakeminen ongelma ja eteenlähettämistä ei oikein voinut ottaa, kun ei ollut kukaan namialustalla "vahtina". Mutta kyllä sen ainakin hoksasin (mikä on tullut aiemminkin treeneissä esille) että Jussi tarvitsee kunnon vauhdin putkeen mentäessä.
Ihan aluksi otimme tallaista simppeliä sarjaa












Ongelmaksi tuossa tuppasi käymään kakkosputkeen hakeminen. Jussi mielellään siitä kaahoitti ohi suoraan namialustalle. Onneksi olin joka missauskerralla tarpeeksi vikkelä ja kerkesin itse ensin namialustalle estämään "palkkauksen". Korjasin kuitenkin ongelman siten, että heti ensimmäisen putken jälkeen, otin koiran ns. haltuun ja palkkasin. Sitten vein sen ihan kunnolla toiseen putkeen, jonka jälkeen se sai mennä namialustalle. Toistin tämän pari kertaa ja sitten kokeilin uudelleen ilman välipalkkausta.
Hetken se minua ensimmäisen putken jälkeen tiirasi, että tuleeko sitä nakkia nytkin, mutta huomasi, ettei, niin haki todella hyvin sitten kakkosputkeenkin ja pääsi namialustalle. Lopetin tähän suoritukseen.

Simppelin sarjan jälkeen otettiin melkein yhtä simppeliä, tosin pientä ohjausharjoittelua minulle siinä sitten.













Eli ihan iisibiisiä, mutta tein tuohon putkien välille sitten persjättöä. Olisi pitäny hoksata jotan valssaustakin ottaa siihen, mutta enpä hoksannut. Tämä oli koiralle jotenkin helpompi, ja haki todella kivasti itse putkiin.












Tämmöistä sarjaa sitten. Viimeisenä sarjana, eli otin tuohon väliin vielä esteenkin. Jätin Jussin ensimmäisen putken suulle ja menin itse odottamaan esteen lähettyville. Sitten päästin koiran tulemaan, tuli hyvin, haki kivasti esteelle ja siitä kivasti (toisinaan hieman vaihtelevasti) toiseen putkeen ja palkka. Harjoittelin myös välillä niin, että en ottanut ensimmäistä putkea mukaan, vaan jätin koiran esteen taakse, menin putken tuntumaan ja kutsuin, siitä sitten putkeen.

Emme toki tehneet pelkkää sarjaharjoittelua. Otimme myös rengasta, jota Jussi jonkun verran vieroksui, mutta meni kuitenkin ihan kivasti. Otimme myös puomia ja kontaktia, on-offia siihen. En usko, että koira ihan yhdisti tätä on-offia vielä, mutta eiköhän harjoituksen myötä. Mutta puomi oli kyllä saakelin liukas, joten en uskaltanut sitä kovin monesti edes ottaa. Ja Jussin pitäisi malttaa tuossa on-offissa odottaa, että saa vapautumisluvan, koska nyt hyvin useasti se saattaa vaan siitä itekseen lähteä.
Lisäksi kokeilimme pitkästä aikaa pussia. Se olikin Jussille vaikea, kyllä se tulee, jos sitä edes vähän raottaa toisesta päästä, mutta yksin tuleminen on Jussille tosi vaikeaa. Kyllä se siitä ison maanittelun ja rohkaisun myötä kerran suostui tulemaan ja siihen lopetimme. Isot kehut tietysti! Vaikka oli kyllä hauska, kun näki miten koira ryömii siellä pussissa mahdollisimman pienenä, vaan hitaasti, mutta varmasti!
Vielä kepit, otin ensin varmuudeksi vetämällä, kun ei oltu pitkään aikaa keppeilty. Ja sen jälkeen huitomalla. Hienosti ja reippaasti se Jussi kepittelyt suoritti! Tosin keppejä oli vain puolet, mutta kuitenkin.
Tämän lisäksi kasvattaja opasti meitä hyppytekniikassa. Eli kolme estettä peräkkäin (rimat vain jalustoilla), ensin samoilla etäisyyksillä toisistaa ja sitten muutettiin hieman. Hienosti se Jussi pomppi ja joutui etäisyyksien muuttuessa käyttämään aivojaankin. Olisi vain pitänyt olla kamera jolla kuvata hyppytyyli.

Siinä olikin vähän ehkä turhankin paljon kerrakseen. Kyllä huomasi että koirakin väsyi jo ehkä hiukan liikaa. Olin siis itse turhan innokas. Treenit meni suurimmaksi osin ihan hyvin, Jussi oli reipas, vaikka loppua kohden väsyikin. Pidimme myös taukoja, tosin tauoilla Jussi vain kitisi takaisin radalle. Ongelmana oli myös toisten koirien häiriköinti. Jussi ei ole ollut pitkään aikoihin missään sosiaalisessa tapaamisessa, niin sitten olisi ollut niin kivaa päästä moikkaamaan kaverit. Etenkin kun kaikki muut olivat tätä naiskauneutta! Joten minun rääkymisen sijaan kasvattaja ehdotti, että Jussi lähtee jäähylle aina kun lähtee hiibailemaan muiden luokse ja korvat häviävät. Näin siis teimme lopputreenien ajan ja jonkun verran tuntui auttavan!
Vaikkakaan yhtään kunnollista ahdistumiskohtausta ei saatu, niin oli tilanteita joissa Jussin jonkun verran ahdistui. Näitä mm. pannan laittaminen tai minun kompastuminen sekä syliin nostaminen. Mutta koira palautui niistä yllättävän hyvin!

Agilityn jälkeen meillä oli tunnin tauko, jonka jälkeen alkoi sitten näyttelytreeni. Päätin jäädä sinne, koska Jussilla on ollut nyt niin paljon huonoja pöytäkokemuksia, että pöydälle oli päästävä harjoittelemaan. Käytiin kasvattajan kanssa lyhyt jäähdyttelylenkki ulkona ja sitten menimme Jussin kanssa takaisin sisään, jossa pyörimme lisää hetken aikaa. Lisäksi hieroskelin Jussia siinä joutoajalla.
Näyttelytreenit alkoi ja Jussi oli todella kivasti. Emme hirveästi hommailleet, vaikka Jussi olikin hyvin reipas. Muutaman kerran ympäri, seisomista, parijuoksua ja kerran pujottelua. Sitten päätavoite, eli pöytä. Pöydällä Jussi meni ihan kasaan, se ei siis seiso siinä lainkaan, lähinnä könöttää. Koskea se antaa ja hampaatkin katsoa, mutta yrittää silti väistää. Kävimme kahdella eri pöydällä, toisessa tuomarina mies ja toisessa nainen. Miehen kohdalla Jussi jännittää huomattavasti enempi. Silloin yrittää enemmän pois tilanteesta ja väistää reilummin.
Treenien loppuessa kuitenkin istuskelimme lattialla, niin miestuomari (saati kukaan muukaan) ei ollut enää yhtään kamala ja meni ihan suosiolla rapsutettavaksi, ihankuin mitään ongelmaa ei olisi. Näinpä siis...





Siinäpä tuo aktiiviosuus espooreissusta olikin. Vaan se vielä pitää kertoa, että odotellessamme junamme lähtöä kotiin, Helsingin rautiksella. Eräs mies tuli kysymään, että voiko hän ottaa kuvan Jussista. Hiukan hämmästyneenä annoin luvan. Pian siinä oli varmaankin neljä muutakin ihmistä jotka kysyivät, että saavatko hekin ottaa kuvan koirastani. Annoin toki luvan, suuresti ihmetellen, että mikä koirassani on niin erikoista (en tiedä oliko se sitten pääkallofleece joka teki koirastani niin erikoisen...)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti