lauantai 4. toukokuuta 2013

Maailman positiivisin!

Tästä kirjoitelmasta tulee varmastikin lyhyt, mutta sitäkin ytimekkäämpi. Paljon on tapahtunut tämän kirjoitusmotivaation katoamisaikana, joten kerrottavaa on paljon! Mennään aikajärjestyksessä, niin pysyn itsekin mukana siinä, mitä kaikkea on tapahtunut!

Käytiin mm. Salla Kantolan agilityvalmennuksessa tammikuussa 27pvä.
Rata oli seuraavanlainen;


Me ei muistaakseni taidettu päästä 7 estettä pidemmälle, sillä tuo kieputus oli kohtuullisen haastava. Kouluttaja meille kyllä sanoikin, että tästä koulutuksesta ei meille käytännössä ole mitään hyötyä, koska treenasin maksikoiralla mediesteillä. Tottahan se oli, mutta en voinut nostaa rimoja makseihin, koska maksien harjoittelu oltiin vasta aloitettu, joten koulutus olisi sille harjoittelulle tehnyt vain hallaa. Kantola sanoi, että rata on meille medinä todella haastava, sillä koira pääsee kulkemaan niin kovaa, että minulla on pienet mahdollisuudet keretä mukana.
2-3 estettä harjoiteltiin PALJON, koska Brandylle ei ole koskaan opetettu niistoa persjätöllä. Joten paljon piti palkkailla 2. esteen viereen, jotta koira osasi hakea oikeaan suuntaan. Putki ei imenyt kolmosen jälkeen juuri ollenkaan, mutta olin kyllä joka kerta auttamattomasti myöhässä valssaamassa 4-5 välissä, mutta leijeröinnin 6:lle Brandy haki tosi pätevästi! Siinäpä pähkinänkuoressa.

Koulutuksen jälkeen käppäilimme kämpille hetkeksi aikaa, josta agivermeet vaihtui näyttelykamoihin ja suuntasimme vuoden ensimmäiseen mätsäriin tiedepuiston parkkihalliin. Kauheasti en muista mätsärin tapahtumista, mutta eikös se tulos ole tärkein? Ihan vaatimattomasti vuoden ensimmäisissä mätsäreissä Brandy päräytti nuorten luokassa punaisten ykköseksi ja bis-kehässä kurvasimme myös kirkkaimmalle pallille, eli tuloksena PUN1 BIS1!

17.2 Käytiin taas mätsäröimässä, ei voitettu kaikkia, mutta oltiin PUN3. 







Seuraava merkittävä tapahtuma oli 24.3! Rautalammin ryhmänäyttely! Lähdimme taas ihan hyvällä poppoolla  matkaan ja matkassa oli myös toinen aussie. Odottelua oli ihan reilusti, mutta (toisinaan) rentona jätkänä Brandy osaa ottaa lepiä myös vilkkaalla näyttelypaikalla, vaikka aluksi pitää aina höyrytä joka suuntaan.
Sen kummempaa menestystä ei herunut, mutta erinomaisesti meni silti! Brandyn tulos oli ERI NUK3 tuomarina toiminut Elena Ruskovaara (joka oli muuten ihan huippukiva tuomari!) tuli vielä kikpailuluokan jälkeen erikseen kertomaan, miksei SA:ta meille antanut. Syy oli kuulemma että Brandyn takajalat olivat mäkihyppäysasennossa ja tuomaria ihan hirvitti nähdä miten niillä liikutaan, mutta ilmeisesti oli positiivinen yllätys kun sanoi, että koivista tuli normaalin kauniit liikkeessä. Arvostelu kuului seuraavasti;
"Oikea tyyppi. Solakka runko, takaosa saisi olla voimakkaampi ja takaraajat varma-asentoisemmat. Sopiva luusto, ryhdikäs, tarpeeksi ulottuva kaula. Vahva kallo ja maskuliininen pää, ilmeikkäät korvat. Hiukan kapea takaliike, edessä löysyyttä, kantaa itsensä erinomaisesti liikkeessä. Rytmikäs hyvä askellus. Esitetään kauniisti. "






13pvä huhtikuuta kurvasimme Reetan kanssa kiihtelysvaaraan mätsäreihin. Reissu oli... märkä. Vettä tihutti/satoi oikeastaan koko sen ajan kun paikanpäällä oltiin.Vaan onneksi tulokset piristi muuten niin vetistä meininkiä! Brandy pötskytteli taas hienosti nuorten luokan punaisten ykköseksi ja bis-kehässä se kurvaili metsästyskoirien joukossa BIS3:ksi! Eli, PUN1 BIS3, pätevä!



"Brandy kato miten ruma ruusuke!" - "Joojoo, mitä sit tehään!?!?!?!"

Palkintopuhveli
Märkää kotimatkaa
21.4 Kurvailimme sitten outokumpuun näyttelytähteilemään. Jännityksestä huolimatta tähteilyt jäi tähteilemättä. Oltiin ainoita uroksia, joten tsäänssejä oli! Vaan ei auta tsäänssit, jos tuomari ei tykkää. Tuomaritädillä oli vissiin aamukahvit jäänyt saamatta kun eriä ei juuri jaettu, ja vain yhden SA:nkin antoi vain. Brandyn tuomaritäti Irina Poletaeva arvio EH NUK1. Arvostelu kuului seuraavasti;
"very good type. Could be more compact. Correct bones. Well developed skull. Muzzle could be bit wider. Correct dentition. Good neck & topline. Bit long loin. Ribcage could be broader. Good angulated. Moves closely behind. Front paws bit turned out. Good coat texture."





Kieltämättä odotukset oli korkeammalla kuin tulokset ja se harmitti, vaikka EH ihan hyvä onkin! Päivää ei toki parantanut sitten Jussin puuhailu näyttelypäivän aikana. Se oli päättänyt pistellä pienen osan suklaalevyä parempiin suihin. Joten eikun näyttelypäivän jälestä apteekkiin lääkehiiltä ostamaan. Lääkehiilen syöttäminen olikin sitten ihan oma episodinsa....

Jussi ja lääkehiiliepisodi....

Sitten tulikin vappupäivä 1.5! Brandyn päivä! Brandy vappupalleroinen täytti 2v ja on nyt olevinaan kypsä aikuinen (hahahah, ihan tyhmä pentu se on vieläkin!) Sen kunniaksi suuntailtiin valintatalon parkkipaikalle, perinteiseen vappumätsäriin. Sitä ennen kuljettiin hyvin ruuhkaisen kaupungin läpi, ja Brandy osoittikin minun suureksi ihmetykseksi hiukan hermostuneisuuden merkkejä, mutta kulki kyllä väkijoukossa silti tosi hienosti. Mätsäripaikalla kaikki varmasti kuuli, että Brandy on saapunut. Sellainen ölinä ja metakka, että melkein alkoi jo hävettämään! Noh, onneksi kehässä käyttäytyi hienosti, vaikka seisomiseen ei kyllä meinannut millään jaksaa keskittyä yhtään. Juoksuosuudet tosin meni sitten hienommin kun koskaan! Miten lie Brandy ollut noin flegu.. :/ No eipä siinä, ihan mukiinmenevää esiintymistä silti ja tuomarikin tykkäsi ja palkitsi meidät ensimmäisestä aikuisten luokan esiintymisestä PUN2! 

Brandyn melkein 2v poseeraus (handleriksi nakitin ukon ;D)



Mätsärissä Brandy sai yleisöltä poikkeuksellisen paljon huomiota ja monet tulivat rapsuttelemaan ja kyselemään. Kovin rakastavaisesti Brandy otti kaikki vastaan. Olenkin ehdottoman kovasti sitä mieltä, että Brandy on maailman positiivisin koira <3

Maailman positiivisin koira <3




Agissa ei olla juuri käyty, shaibojen työvuorojeni takia, mutta tokoa ollaan treenailtu vähintään sisätiloissa. Paljon ollaan myös viereisellä kentällä käyty pyörähtelemässä. Jos ei muuten, niin toteamassa, että miten levällään kaikki on. Avoimen luoksari alkaa pikkuhiljaa hahmottua Brandyn päähän ja seisomaan jääminen, pitää jälleen kerran muistuttaa otuksen mieleen. Myös paikkamakuu on varmistettava paremmaksi ja aloitettava harjoittelemaan piilopaikkista! Seuraaminen tahtoo olla turhan innokasta ja edistävää, mutta ainakin vire on hyvä! Lisäksi pyöräilykausi on aloitettu! Brandy sai myös ihan oman BOTin. 




Ja jos hankinnoista puhutaan, niin Jussille valitettavasti jouduin hankkimaan sitruunapannan (hajuttomalla ruiskulla tosin..) se haukkuu täällä miehen luona niin paljon käytävän äänille, että erittäin ymmärtäväiset naapuritkin alkavat jo äksyyntyä. Olen yrittänyt jo yhdistää ääniä mukaviin asioihin, mutten ole tulosta/edistymistä nähnyt ja töiden takia aika tosiaan on hyvin rajallista. Päädyin tähän ratkaisuun, jonka tiedän olevan epäsopiva Jussille... Minkäs teet, jos ei hyvällä, niin sitten pahalla :(



Lisäksi voisin nopeasti esitellä residenssimme kaksi muuta karvaista eläjää!

Munky
Munky on kolmevuotias leikattu uroskissa.Munky on kunnon emopoika, joka viihtyy murjottamassa kaapissa pimeydessä. Munky kyllä sietää koiria, ja antaa niiden tulla "ihollekkin" silloin kun sille sopii. Huono ajoitus tai turhan innokas iholle änkeäminen saa Munkyn heiluttamaan nyrkkiä. Munkki Munkersson viihtyy kovin ihmisten parissa, tykkäilee olla sylissä ja rapsuteltavana.

Maissi
Maissi on noin vuodenikäinen tyttökissi. Niin valloittava, mutta samalla niin raivostuttava persoona! Maissinaattori ei niinkään välitä rapsuttelusta saatikka sylissä olemisesta, mieluummin se pyörii ympäri kämppää ja kehittää itselleen tekemistä. Jos tavarat on pöydiltä tippuneet lattialle, niin useimmiten saa syyttävällä sormella osoittaa Maissia. Tämän soman kissimissisen takia sain mm. ostaa uuden puhelimen, koska vanhan päälle se kaatoi kaakaot. Maissi tulee kovin hyvin toimeen koirien kanssa ja Brandy on ikihyviksi varma siitä, että Maissi haluaa aina leikkiä sen kanssa. Maissi tosin on alkanut hiukan kyllästyä Brandyn kovakouraiseen tökkimiseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti