tiistai 28. helmikuuta 2012

Focusta ja kontakteja

Eilisen, eli maanantain 27.2 agitreenit meni oikein hyvin!!

Käytiin ensin pieni lenkki kun tultiin hallille ja Brandy siinä pikkaisen keräsi kipinöitä persuksiinsa. Otin sitten kontaktiharjoittelua siinä, pennusta kyllä näki miten vaikeaa oli. Lisäksi otettiin pari seisomiskuvaa pihalla, siinä penska oli yllättävän rauhallinen. Myöskään halliin ei menty villapöksyt kipinöiden. Hallissa sitten suoraan häkkiin ja lakana päälle. Sinne se käy nykyään köllöttelemään ja menee käskyllä ja tulee pois kun saa luvan. On se edistynyt hitsin vimpulat!

Taas oli menetelmä lyhyt treeni ja häkkiin, treeni ja häkkiin.
Teimme ihan ensin esteharjoittelua, että saadaan vähän niitä pahimpia höyryjä pois, ennenkun aletaan harjoittelemaan mitään hienosäätöä. Kuitenkin sen verran teimme hienosäätöä, että harjoittelimme ihan ensiksi sitä focusta. Taas aluksi tillotteli minua pitkänkin aikaa, kunnes taas hoksasi mistä on kyse. Aika lyheni kyllä, muttei varsinaisesti "loppumut". Tyytyväinen kuitenkin olen edistykseen!

Teimme seuraavanlaista "rataa" sitten;
Menin odottelemaan kakkosesteen läheisyyksille, kuitenkin siten, että Brandy saa hakea itse. Ensimmäisellä yrittämällä Brandy vetäisi ensimmäisen esteen ohitse. Minun virhe, koska jätin sen huonoon paikkaan, josta oli ns. linja esteen ohi. Laitoin seuraavalla kerralla Brandyn odottamaan esteen ns. toiseen reunaan, sitten hyppy, hyppy ja hyppy. Hienosti hyppäsi kaikki, mutta vauhtia ja keskittymiskyvyttömyyttä oli enemmän kun laki sallii. Haki kyllä kaikki esteet todella upeasti kauempaakin, mutta ei se kyllä yhtään kuunnellut ja vauhtia tosiaan oli niin ettei näkynyt kuin harmaa kiitävä läntti.
Tadaa, sittenpä olinkin ilkeä ja ajattelin vähän narauttaa pensaa seuraavanlaisella ratamuutoksella. Hähää!
Ei siis mentykkään enää kolmoselle vaan käännytään takaisin ykköselle. Pitää pennun vähän kuunnella mitä tehdään ja minne mennään. Ensimmäinen yritys..... Ei ollut kun perskarvojen viuhahdus kun Brandy meni kaikki kolme peräkkäistä estettä. Vaan se ei ollut tarkoitus. Nyt muutin myös omaa ohjaamistani hiukan. En mennyt niin kauas kakkoselle vastaan, muutin rintamasuunnan Brandyn mennessä ohi ja karjaisin "täällä" kun kun Brandy suoritti kakkosestettä. Ja JIPII! Pentu KUUNTELI! Ja lähti mukaan ja vielä mentiin ykköseste. HUIPPUA!! Ehkä se joskus oppii vähän kuuntelemaan ja olen kyllä itsekin tyytyväinen kun hoksasin miten minun kannattaa ohjaustani muuttaa, että tekisin pennulle kuuntelun edes helpommaksi. Hurjaisa palkka ja tauolle.

Tauon jälkeen mentiin harjoittelemaan puomia, tai siis lähinnä sitä alastulokontaktia. Tähän mun kannattaa näin jälkiviisaana varmasti ottaa namialusta käyttöön, koska pentu vetää vinoon kontaktin alastulossa, koska se lähtee ns. minun mukaan, vaikka jääkin kontaktille. Tosi hyvin se jää kontaktille jos minulla on hidas vauhti, hiukankin nopeampi vauhti minulla, niin Brandy ei malta jäädä kontaktille.
Teimme myös myöhemmin treeneissä kokonaisen puomin, ihan harjoittelumielessä, sillä Brandy ei ole koskaan mennyt kokonaista oikean kokoista puomia. Nytpä mentiin. Keskilaudan alkupäässä se vähän katsoi, että ei saakeli tämähän on irti maasta, mutta vaikka vähän katselikin, niin reippaasti tuli koko puomin kuitenkin. Ei osannut yhdistää kontaktia kokonaiseen puomiin, joten otimme muutaman kerran vielä, että saataisiin se kontaktikin sinne loppuun. Laura oli varmistamassa puomilla toisella puolella ja urheasti uhrautumassa ottamaan reilu 22kg syliinsä mikäli Brandy sieltä alas tulisi. Vaan ei tullut.

Mitäs muuta me treenittiin. Hmm. Ainiin! Pussia tehtiin! Brandylle se on melkein sama kuin putki. Sisään vaan ja vauhdilla. Laura oli ensin raottamassa toista päätä, kun siinä ei ollut eri kokoisilla reikämillä väliä, niin laitettiin pussi sulki. Ja sinne painui ja vauhdilla. Meillä ei siis ole pussiongelmaa, reipas mukelo!

Lopuski teimme vielä sitten tällaista pientä vauhtikieputusta
Eri puoli ohjattuna ja esteitä tavallaan vaihdellen. Todella pätevä karvamörkö!

Loppuun vielä ne seisotuskuvat!
(ps. tuun lisäämään tarkan painon ja säkämitan jälkeenpäin kun jaksan ne mittailla :'D)
Paria päivää vaille 10kk

3 kommenttia:

  1. Ihan vain jos haluat kaunistaa blogiasi - lykkää yhdet tyhjät rivit ennen ja jälkeen kuvien, niin postaukset on miellyttävämpiä silmälle kun on vähän ilmaa. Niin, ja nuo nuoliviritelmät on aika sekavaa ja tönkköä katseltavaa, kun menee tuollaisia paksuja haparoivia nuolia kymmeneen suuntaan. Kannattaisin numerointia, se on siivoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpäs hifistele siellä. Nuolet on kyllä törkyiset, mutta minun on niistä helpompi hahmottaa mitä ollaan tehty :D
      Mutta lykimpä ensi kerralla rivejä kuvien eteen ja taakse ;))

      Poista
  2. Netta ei nuolia! :cccc Numerot paljon kivemmat!

    VastaaPoista