lauantai 18. toukokuuta 2013

Kuvapäiväys

Ei ole mitään oleellista asiaa kerrottavana kyllä, mutta kunhan iloksenne päivittelen. Varsinkin kun on uusia kuvia teille laitettavaksi.

 


Paitsi on mulla kyllä muutama asia, jonka voin jakaa kanssanne arvon blogin uskolliset seuraajat!

Aloitetaan vaikka eläinlääkärireissusta! Olipa kerran eräs rauhallinen yö, kunnes jostain kumman syystä heräsin syvästä unestani. Jatkoin uniani, kunnes aloin kuulla pientä rapinaa, noh, kuvittelin sen olevan kissa joka pöydällä jotain lehtiä rapisuttelee. Rapinaa aikani kuunneltuani, ajattelin kuitenkin käydä katsomassa, ettei kissa vain tiputa pöydiltä mitään epäsopivaa syötävää koirille.
Kuitenkin keittiöön päästyäni, huomasin Brandyn touhuavan roskiksen kimpussa. PERKELE. Vasta illalla olin kehaissut, että miten kiva, kun minun koirani eivät ole koskaan kaivelleet roskiksia.. Olisi pitänyt ilmeisesti siinä vaiheessa koputella puuta.Ilmeisesti Brandy oli ajatellut, "aaah, niinkin voi tehdä! kiitti äiskä vinkistä!"
No siinä roskia lattialta raivaillessani huomaan puoliksi syödyn suodatinpussin sisältöineen ja koiranmakkarapaketin muovikääreen päädyt. No voi helv.... missä on loput siitä muovista...? ja hetkinen.. kofeiinihan on koiralle myrkyllistä...? Eihän siinä... Ensiavuksi oksetusyritys suolalla, ei onnistu (en muuten ole koskaan siinä onnistunut... mitä teen väärin?), noh, sitten Jussin käytöstä jäljelle jääneet lääkehiilet nassuun kofeiinin varalta.. Sen jälkeen puhelin kauniiseen käteen ja päivystävälle soittelemaan. Päivystäjä suositteli parafiiniöljyä antamaan, jota sitten onneksi kaapista löytyi kissan ummetuksen jäljiltä.Ja seurailemaan. No siinäpä sitten loppuyö seuraillen. Brandy oli koko ajan tosi levoton ja läähätti paljon, joten se oli osaltaan melko huolestuttavaa ja halusin ihan oman mielenrauhan takia saada vähän selkoa tilanteesta. Siispä, heti kello kahdeksan soittamaan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen Aholle. Aho neuvoi heti ensimmäisenä menemään kauppaan ja ostamaan kolme pakettia maksalaatikkoa, jotka syöttää koiralle ja sen jälkeen tulla vastaanotolle oksetuttamaan koira.
Kävin ostoksilla ja sen jälkeen juhlatarjoilu Brandylle. Kaksi laatikkoa hävisi nopeassa tahdissa, mutta kolmanteen pakettiin piti jo vähän suostutella, eikä sekään kokonaan enää uponnut. Siitä sitten aholle. Aho lykkäsi Brandylle piikin pyllyyn ja suositteli menemään reippaasti ulos koiran kanssa. Kerettiin hetki ulkosalla kävellä kun Brandy alkoi hillittömästi kuolaamaan. Ja kohta lensikin yrjö. Ja hyvin lensikin. Brandy oksensi yhteensä 15 kertaa, maksalaatikon ohella tuli mukana pieniä paloja muovia ja suodatinpussin jäämiä.Aho arveli, että Brandy on repinyt muovin pieniksi paloiksi syödessään, joten ei usko suolitukoksen vaaraan ja passitti meidät kotiin.Eli tällainen reissu..Piikki pyllyssä sisälsi sellaista ainetta kun Apomorfin ja on muuten tehokas aine jos koira pitää saada oksentamaan. Jari mainitsikin, että ko. lääke on erikoisluvanvarainen ja joensuussa (vai oliko peräti pohjois-karjalassa) sitä löytyy vain aholta.








Tokoiluista voisin kertoa sen verran, että luoksarin stoppia ollaan jonkun verran saatu parannettua. Treenataan stoppia monella eri tapaa, useissa treeneissä vahvistelen hommaa ihan vain peruuttamalla ja antamalla koiralle stoppikäskyn ja naksauttamalla kun koira pysähtyy ja palkkaamalla sen taakse. Lisäksi ollaan treenattu niin, että laitan sen kiertämään esim. jalkapallomaalin ja anna siitä sille stoppikäskyn. Varsinaisesti luoksarimaisesti ei olla juurikaan treenattu.
Jäävä seisominen on parantunut sen sijaan huimasti! Vielä se saattaa ihan vähän valua, mutta ei todellakaan ole enää niin hajalla kun aiemmin!
Paikkis taas... voi itku. Mitä lie tälle tapahtunut? Treenaamattomuus? Brandy tuppaa nousemaan jo siinä vaiheessa istumaan kun minä kävelen pois päin. Noh, alusta asti tämäkin lähdetty nyt treenaamaan. Eli muutama askel kauemmas, metri koiraan väliä ja palkkaamassa jne. Piilopaikkiksen treenauksesta vielä turha edes haaveilla. Noh. Pikkuhiljaa. Seuruissa vire ja kontakti on niin mahtavaa, mutta edistämiselle pitää tehdä jotain :D Jäävä maahanmeno on kympin arvoinen, nouto toimii erittäin pätevästi, toisinaan menee ehkä vähän liian rumasti kapulalle ja toisinaan palauttaa ravilla, mutta näitä vielä vahvistetaan oikeaan suuntaan! Hyppy pitäisi jostain saada treenattavaksi. Ja kaket on ihan alkutekijöissään, tai siis että i-m toimii kyllä sinällään, ja pysyy paikallaan. Mutta etäisyyttä pitää vielä saada. Ja haluisin samassa kuntoon myös sen seisomisen tohon joukkoon.

Semmoista meille.





Ei oo kovin iso koira tuolla turkin alla :D






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti